P U N T A L A - R O C K 2 0 1 0
30. ja 31. heinäkuuta, Lempäälä
30. ja 31. heinäkuuta, Lempäälä
Tänne on pyritty kokoamaan kaikki oleellinen informaatio Puntala-rock festivaalista. Mikäli jokin kuitenkin on epäselvää voit kysyä s-postilla osoitteesta info@puntala-rock.net.
Puntala-rock on Lempäälän Karuselli ry:n (LeKa) järjestämä punk-painotteinen festari. Festareiden historia alkaa 80-luvulta, ja jo silloin festareilla esiintyi niin kotimaisen kuin ulkomaisenkin punkin parhaimmistoa. 90-luku oli hiljaiseloa, mutta vuonna 2000 Puntala-rock palasi takaisin kuvioihin. Tänä vuonna festivaali järjestetään entiseen tapaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna (30. ja 31.7).
Puntala-Rock järjestetään Lempäälässä, joka sijaitsee n. 20 km Tampereelta
etelään. Festarialueena toimii Puntalan leirialue, joka taas sijaitsee n.
15 km Lempäälän keskustasta Pirkkalan suuntaan.
Lempäälään pääsee junalla/bussilla sekä Tampereelta että Helsingistä.
Juna-aikataulut löytyvät
täältä ja
bussiaikatauluja täältä
ja täältä.
Riskiretket järjestetää edullisen bussikuljetuksen Helsingistä
Puntala-rockiin järjestetään bussikuljetus Lempäälän keskustasta sekä myös Tampereelta. Aikataulut tulevat myöhemmin.
Puntalan leirialueen osoite on Vanha rantatie 243, Lempäälä täältä
Helsingin suunnasta: Moottoritien liittymästä nro. 34 (Lempäälä E) Lempäälän suuntaan. Noin 5 kilometrin jälkeen Vanhaa Turuntietä Tampereen suuntaan, josta käännytän noin 2 km jälkeen vasempaan (sininen viitta Tampere 20, älä siis aja moottoritielle asti). Heti käännöksen jälkeen käännös oikeaan. Noin 3 km jälkeen käännytään vasempaan Lempäälän suuntaan, ja siitä noin 3 km jälkeen oikeaan Pirkkalan suuntaan. n. 5 km jälkeen käännös vasemmalle (Säijä), ja saavut festarialueelle noin 3 km jälkeen)
Tampereen suunnasta: Moottoritieltä liittymästä nro 36 Hakkarin suuntaan, ja seuraavasta risteyksestä vasempaan Lempäälän suuntaan. Noin 4 km jälkeen oikeaan Pirkkalan suuntaan. n. 5 km jälkeen käännös vasemmalle (Säijä), ja saavut festarialueelle noin 3 km jälkeen)
Viialan suunnasta:Aja Lempäälän keskustan ohitse, ja noin 2 km keskustan jälkeen vasempaan (sininen viitta Tampere 20, älä siis aja moottoritielle asti). Heti käännöksen jälkeen käännös oikeaan. Noin 3 km jälkeen käännytään vasempaan Lempäälän suuntaan, ja siitä noin 3 km jälkeen oikeaan Pirkkalan suuntaan. n. 5 km jälkeen käännös vasemmalle (Säijä), ja saavut festarialueelle noin 3 km jälkeen)
2 pv - 33 euroa ennakko
2 pv - 35 euroa portilta
1 pv (lauantai) - 25 euroa portilta
Tampere: Swamp Music,
Vastavirta-klubi
Lempäälä: Swamp Music (Ideapark)
Helsinki: Combat Rock Shop
Muualla: Lippupalvelu
Festarilipun hintaan sisältyy telttapaikka. Muunlaista majoittautumista löytyy täältä
Festarialueelle ei saa tuoda eläimiä! Eli etsikää koirillenne ja muille lemmikeillenne rauhaisampi hoitopaikka festareiden ajaksi.
Festarialueelle ei saa myöskään tuoda LASIPULLOJA! Alueella järjestetään erilaisia
lasten ja nuorten leirejä, joten ei ole toivottavaa että alue olisi festareiden
jälkeen päällystetty lasisirpaleilla. Siirrä juomasi muovipulloihin jo kotona
tai käytä sisääntuloportilla jaettavia ilmaisia muovipulloja.
Alueelle ei luonnollisestikaan saa tuoda terä/ampuma-aseita, myös
huumausaineiden tuonti alueelle on ehdottomasti ja lain mukaan kielletty!